lauantai 28. helmikuuta 2015

Paita & Raita



                           Tällä sinetöitiin raitakausi.
                           Naputtelin Ravelryyn muistiinpanot neuloessani, mitä mulle on tapahtunut?
                           Lanka oli kyllä jotenkin sellainen, että se vaati että jos minusta jotain teet,
                           ole sitten hyvä ja laita asiat muistiin, että muistat seuraavaa aloittaessasi.
                           Ihastuttava tuttavuus, Isager Higland Wool.
                           Ryhdikäs, rouhean pehmeä. Perun villaa.
                           Olen tätä paitaa jo sen verran pitänytkin,
                           että tuntuu  olevan myös ryhtinsä säilyttävä. Laatua!



                      Ja tällä kertaa - hähhää - tein hihat ensin.
                      Ohuesta langasta hihanteko on vaan niin...
                      Paita valmistui alle viikossa, kun hihat tuli hoideltua alta pois. Oujee!


                     Malli on perusylhäältäalas muuten, mutta helmaan tein taakse vähän
                     pidennystä muutamalla lyhennetyllä kerroksella, samoin taisi tulla
                     etupuolen kaula-aukkoon niitä lyhennettyjä.
                     Tästä tuli ehdottomasti lempipaitojen kärkeä.
                     Yksinkertainen malli ja ohut lanka sekä tuo väri.
                   
                     Oi, olen niin rakastunut tähän Sand-sävyyn!
                   

tiistai 17. helmikuuta 2015

Fixed & tagged



Muistatko sen ruskean villatakin, jolla oli norsun korvan alut?
En voinut nauramatta katsoa sitä enää itsekään.
Vaikka onkin mukava tuottaa iloa kanssaihmiseille, rajansa kaikella.
Nyt ne korvat saivat lähteä  hele...  mäkeen.







































Tuli paljon parempi.

Olen ajatellut että alan täggäämään neuleet, jotka ovat päässeet
kategoriaan oikeasti valmistuneet, kehtaa pitää päällänsä.































Tässä välineistö.
Askartelukaupasta tekstiileille sopivaa leimaväriä ja kirjainleimasimet sekä puuvillanauhaa.
Sana Joo tarkoittaa siis hyväksyntää ja piste vielä varmistaa asian : D


Herkulliseksi lopuksi.






























Chiakiisseli My Passion.

Olen vähän innostunut tähän chiavillitykseen.
Olen kyllä lisäillyt satunnaisesti aikaisemminkin chiaa smootheihini.
Tämä hyytelöjuttu on terveellistä, nopeaa, helppoa ja herkullista.
Tykkään kovasti passionhedelmistä ja tässä cocktailissa
suutuntuma ja maku sattuivat aika lähelle:

1 appelsiinin mehu ja lihat
reilu loraus aprikoosisosetta ja samanmoinen mangososetta. (Bonne)
n. 1/4 dl chiansiemeniä
Sekoita mehu ja soseet ja kippaa siemenet sekaan, sekoita.
Sekoittele muutaman kerran, ettei tule klimppisoppaa.
Vartin päästä valmista.
Maistuu mm-mmmm-mmmm kookoskerman kanssa.

Jos haluat tymäkämmän hyytelön, lisää siementen määrää.
Ja makujen maailmahan on rajaton, sekoittele oma soppasi.

Tästä tulee jälkkäriannos kahdelle tai yksi annos ahmatille, kuten minä.
Kemikaalicocktailin sivuilla on hyvä tietopaketti chiasta.

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Rallattaa

 Raitaa tulla rallattaa







































Mutta mutta...hihat puuttuu :DDD

Inspiroiduin taannoin  Ihan kaikki kotona-blogin Raitapaitasesta.
Myöskin jonkun aikaa oli korissa päivystänyt valikoima BC-garnin SilkBloomFinoa
epämääräisissä väreissä ja määrissä odottaen aikaansa.
Nyt se sitten koitti.
Intoa riitti suuressa määrin lauantaihin saakka.
Kerässä tuli sitten uusi inspis työnimellä Paita&Raita, joka kiilasi rallattelun toviksi nurkkaan.
Siitä lisää tuonnenpana.


























Paidan monet pääteltävät langanpäät olisivat voineet myös muodostua
esteeksi lopulliselle valmistumiselle.
Tämän eliminoin jättämällä tarpeeksi pitkät pätkät, jotta ne saa helposti työstettyä neulan kanssa
ja päättelemällä jo neulomisen lomassa aina muutaman raidan pätkät kerrallaan.
Kummasti mieltä hiveli kun katsoi kerroksia alaspäin, vailla häntiä.


                                              Sutjakkaa sunnuntaita!
                      Minä en kyllä jouda laskemaan muuta kuin silmukoita.

torstai 12. helmikuuta 2015

Karkkiralli



                                                     Mistäs tänään postataan?
                                                         No penkkareista!
                                                     Tasku täynnä karkkia.



                                               Siellä se meidän Mymmelikin kurkkii.






                                             Ja tässä muita uutisvuoden poimintoja:













   

                                       Toivottakaamme kaikille paljon älliä  <3

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kotimatka turistina







































Kaunis päivä tänään houkutteli maleksimaan ulkona.
Tulimme kaverin kanssa kaupungilta kävellen hieman koukaten.

Ensin ajauduimme Pyynikin näkötornille kahville. Oli muuten hyvät laskiaispullat.
Siitä jatkoimme harjua pitkin Pispalaan, joo ei nyt tällä kertaa kiivetty portaita pitkin.








































Kiinnitimme pispalalaiseen lyhtypylvääseen kaverin uuden kodin etsimisilmoituksen. 
Oli hyvä palvelu, nastat oli valmiina tolpassa.
Katselimme ympärillemme vähän sellaisella rähjäromanttisella otteella.
Mietimme missä talossa voisimme asua ja ne kaikkein karheimmat nousivat jostain syystä kärkeen.
Tiedä näitä ihmisen mielen liikkeitä.

Pispalan talot ovat suloisen sosiaalisella etäisyydellä toisistaan,
eli vähän liian liki kuitenkin -  loppujen lopuksi.
Mutta mukava siellä on käppäillä.








































Pispalan kirkon edustalla kadun varressa on valotaulu, jossa on aina joku ajoittain vaihtuva teksti.
Siellä kirkossa täytyy olla töissä joku, jolla on nokkela ajankohtaisiin puheenaiheisiin reagoiva tilannetaju ja ihana huumori. 
Siinä on usein viitattu johonkin ajassa pyörivään aiheeseen. No on siinä se kirkon aspekti aina mukana, mutta jotenkin herkullisesti.
Huomasin tämän kerran kotimatkalla bussin ikkunasta. Ihan sekunnissa räjähti kaaliin tämän lauseen 
koko moninaisten merkitysten paketti. Meinasin revetä. Hykertelin. Sitten alkoi keriytyä auki syvällisempiä ajatuskulkuja.
Ihan mieletön oivallus tämän tekijällä! 



Tai ehkä sitä oikeastaan voisi pitää kotia jossain sisäpihan uumenissa....









































... vaikka meditoiden lumiukon napaa.
Pysytään ehjinä :)




tiistai 10. helmikuuta 2015

Pikku juttuja



Siunaa ja varjele! Siitä on tosiaan kohta viisikymmentä vuotta!
Minä pieni ekaluokkalainen. Piirustustunti.
En tiedä mistä olin omaksunut tavan rajata mustalla värillä kaikki piirustuksen jo väritetyt hahmot. Kaikki erikseen.
Ja silloin käytettiin Sakura-pastelleja, eli väri oli öljyisen pigmenttikylläinen.
No opettaja siihen aika äkkiä sitten ilmaisi mielipiteensä: mustalla ei saa rajata. Kiitos siitä.
Muistikuva välähti mieleen jostain uumenista kun katselin näitä ja lapasia ja sitä mitä mun pään suunnitteluosastolla par'aikaa muhii.
Mustia hihansuita ja helmoja, mustia reunoja huiveissa.
Ja mustia blokkeja siellä sun täällä.




                    Stillin helma on kovin pitkäveteistä työstettävää. Haluan siitä mekkopituisen.
                    Ei siinä auta edes viikon annos Gran Hotelia putkeen.
                    Välillä tulee vastustamaton hinku johonkin muuhun, uuteen, tietysti.
                    Janakkalan tuliaisina tuli taas tuotua materiaalia moninaisiin houkutuksiin.




                     Olen nyt edes yrittänyt hillitä sen verran,
                     että taltutan pahinta tuskaa sellaisilla pikku jutuilla.
                     Kämmekkäät oli pakko aloittaa eilen illalla kun alpakan jämiä oli pitkin lattiaa.
                     Ja tein ne saman tien loppuunkin. Ja yö oli jo pitkällä.


                     Heti nyt-kämmekkäät 
                     koko 7-8
                     Lankana Dropsin Alpaca, sukkapuikot 2,5
                     Menekki noin 60 m / 15g  per väri
                     Silmukoita 12 per puikko = 48
                     25 krs 2o2n-joustinta ja sitten 19 krs sileää oikeaa.
                     Vuorotellen 1 krs kumpaakin väriä.
                     Kiilapeukalo, lisäys joka 3.krs 8x niin, että lisäykset tulevat 1.puikon 1.s:n jälkeen
                     = yht. 17s peukaloa varten.
                     Ja kyllä, molemmissa samalla kohtaa (laiskuuttani).
                     Ohje oikeaoppiseen löytyy esim. täältä.
                     Kun ei ole mitään kärkikavennuksia, ne asettuvat oikein mukavasti molempiin käsiin.
                     Hieman saattaa herkimpiä häiritä, kun langanvaihtokohta tulee eri paikkaan kämmentä,
                     mutta luotan siihen, että ei se liikaa näy :D.
                     Kun lisätyt silmukat on poimittu apulangalle loin 1.puikon 1. s:n jälkeen 3 s,
                     yhdistin, neuloin 2 krs ja kavensin sitten silmukat pois,
                     (puikoilla on jälleen 48 s)
                     Sitten tuli vielä 15 krs raitaa ja 14 krs sileää mustalla ja loppuun 5 krs 2o2n-joustinta.
                     Peukalo tulee mustalla, yhteensä kolmelle puikolle poimitaan 8s per puikko = 24s.
                     Peukalossa samat 14 + 5 krs.
                     That's it. Tai no siis, päätellään silmukat tietysti.




                     Jo Janakkalassa ihanat langat tekivät samaa työtään.
                     Siellä syntyivät nämä opossuminkarvalapaset.
                     Nämäkin ovat mallia molemminkätinen.
                     Ja samat silmukat, 48 aloitussilmukkaa jne...
                     Teen kavennukset aina kun vaan voin sädekavennuksena,
                     ettei tarvitse passata peukalokiilaa eri kohtaan.
                     Ei se vaikeaa ole, mutta laiska luistaa aina kun voi.
                     Lankana ohut Kauri.
                     Ihana lanka, josta lisää tietoa linkin takana.


           

                      Tein elämäni ensimmäisen Rikke-pipon.
                      Vai pitäisikö sen olla pipa, Tampereella nääs.
                      (vasta muutaman vuoden ikäisenä tamperelaisena jaksan innostua näistä)
                      Langaksi valitsin Katian Cashmere.
                      Tää nyt on vähän tylsää, mutta sekin on lopetettu.
                      Mutta ei se mitenkään tunnultaan kauheasti eronnut jostain pehmeästä merinosta.
                      Vähän olen viivästellyt tämän liki kaikkien päässä keikkuvan ihanuuden neulomista,
                      koska pelkäsin, että tämä viimeinenkin toivo saada mulle sopiva pipo pettää karvaasti.
                   


                      Hei se oli hyvä!
                      Ja se sopii mun lempikaulahuivin kanssa.
                      Vaikka sen kanssa nyt sopii melkein mikä vaan, se on tehty niin monesta eri langasta.
                      Kaikki nämä pikku jutut sopivat yhteen.
                      Se on minulta jo melkoinen maltin osoitus.
                      Olen malttanut edes hetken ajatella ennen aloittamista.
       
                     Still Light!



lauantai 7. helmikuuta 2015

Uusia alkuja ja neuleistuntoja


Notkuin pari päivää tyttären sohvan nurkassa.
Sen tietää, mitä siitä seurasi.
Sosiaalipoliittisia keskusteluja, joissa olimme kiihkeästi samaa mieltä.
Meidän se maailma on parannettava.


                                                            Ja neulomista. Ja uusia alkuja.


Olimme suorittaneet esivalmistelut huolella.
Lankavarasto oli katsastettu ja parhaat haalittu kasaan.
Muutamien tästä vois tehdä-arvelujen jälkeen ihanimmat olivat käsissä.
Tytär aloitti laatikkoneuleen vaaleasta Silke-Tweedistä ja minä... no, lähti sitten puikoille se Still Light, jälleen kerran.
Jos ennen olemme usein viljelleet ilmaisua: mä teen vaan tän kerroksen loppuun, tuli nyt lanseerattua uusi päivitetty versio: mä teen vaan tän kerän loppuun.
Oli oikeasti sen verran kiihkeä se langan imu, että ei vaan voinut lopettaa.
Olinhan minä ostanut Alku-toffeekarkkejakin (ihan vaan kuvausrekvisiitaksi), mutta enpä sitten kehdannut sitä ruttuista kasaa tyhjistä papereista kuvata :D





                     
                                                 Ja hyvää seuraa, meidän oma neulekerho.





Olin myös Miehen vieraana.
Meidän Janakkalan talo on sellaisella paikalla,  ettei siellä ole mitään katuvaloja.
Kävin joskus puolen yön jälkeen ulkona. Täysikuu valaisi niin, että olisi nähnyt vaikka neuloa.
Minua on aina jotenkin kiehtonut se, että entisaikoina kun matkaa taitettiin jalan tai hevospelillä, talviset pidemmät matkat pyrittiin ajoittamaan täyden kuun aikoihin. Silloin voi matkaa tehdä yölläkin, päivä kun talvella on kovin lyhyt.
Se täydenkuun valo lumisessa maisemassa on maaginen - on hämärää, ja näkee kuitenkin hyvin. Vaikka on se loppukesän täydenkuun valokin erilainen kuin tavallisen kesäyön.
Ja kohta on kesä. On on.




                                                       Tänään olen taas Tampereella.
            Tänään on lauantai ja Kerän neuletapaaminen oli ihana päätös tälle neuloisalle viikolle.
                               Palaan tuonnenpana kuvin vielä muutamiin valmistuneisiin.
                                                        Onnellista viikonloppua!

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hihasulkeiset


Minulla on niin pitkään narputtanut takaraivossa joku kummallinen ärsyttävä olio, että tarttis tehdä jotain noille juuttuneille hihoille, että kasasin oikein näkysälle nämä loukoistansa. Hihoja eri vaiheissaan. Joo.
Yksi jäi vielä kuvasta, unohtui.
Rupesin sitten hommiin. Arvatkaa aloitinko vanhimmasta? En tietenkään, se on roikkunut jo yli vuoden, kai se vähän vielä jaksaa. Aloitin nohevana siitä, joka on aloitettu viime viikolla.



Itse asiassa tuo vihreäkin valmistui jo. Siitä ei vaan ole vielä kuvaa. Hyvin menee. Harmaan päätin purkaa. Ja tuo sininen, hohhoijaa, se on se ylivuotinen.
Ja musta, se on luvattu tyttärelle noin toissajouluksi.

Yksi syy, miksi aloitin blogin oli se, että jos julkaisen täällä kaikki aloitetut, en kehtaa jättää niitä niin helposti vetelehtämään. 
Vaikka... minun tekisi mieli aloittaa...no ainakin vielä yksi Still Light (yhden vanutti sisko piloille ja toisen ihan minä itse, kolmannessa ei vaan lankavalinta osunut oikein nappiin)...Nurmilintu hamppulangasta...Reflected Lines...Okapi...Arvingen...ja muutamakin ihan omassa päässä muhiva. Että paras olisi hoidella nuo alta pois.

                                                          Valmis!


Tuo kaulus nyt vaan mietityttää, mitä enemmän sitä tuijotan, sitä enemmän se näyttää Babarin Corneliuksen korvilta.


Malli tuli hatusta ja lankoina oli kolme eri vahvuista: BC-garnin meleerattu Lucca, Malabrigon Lace (molemmat merinoa) ja yksi jota ei enää varmaan edes ole olemassa, BC-garnin Alpaca Flame, jossa on paksumpia ja sitten erittäin ohuita kohtia. Asettuivat mukavassti toisiinsa.
Puikot 6.
Ihanan pehmeä tästä tuli, ja just sellanen vähän iso ja lurttana. 
Ja tein sellaisen itselleni oudon asian, että kirjoitin jopa silmukkamäärät ja muut muistiin.

Teen nyt tässä välissä vaan sellasen lärpäkkeen. En edes tiedä sen nimeä. Se on sellainen suorakaitale, jonka pitkien sivujen alut ommellaan vähän matkaa yhteen ja sillain siihen muodostuu hiha-aukot ja se muu osa laskeutuu selkään. Semmoisia näkee nyt joka puolellla, ja täytyyhän mun kokeilla.
Aloitin sen eilen Kerän neuletapaamisessa, ja se on itse asiassa melkein valmis. Ja sitten Mies tarvitsee ranteenlämmittimet ja Poika uuden pipon. 

Mutta sitten jatkan hihoja ;)