Hihasulkeiset

Minulla on niin pitkään narputtanut takaraivossa joku kummallinen ärsyttävä olio, että tarttis tehdä jotain noille juuttuneille hihoille, että kasasin oikein näkysälle nämä loukoistansa. Hihoja eri vaiheissaan. Joo.
Yksi jäi vielä kuvasta, unohtui.
Rupesin sitten hommiin. Arvatkaa aloitinko vanhimmasta? En tietenkään, se on roikkunut jo yli vuoden, kai se vähän vielä jaksaa. Aloitin nohevana siitä, joka on aloitettu viime viikolla.

Itse asiassa tuo vihreäkin valmistui jo. Siitä ei vaan ole vielä kuvaa. Hyvin menee. Harmaan päätin purkaa. Ja tuo sininen, hohhoijaa, se on se ylivuotinen.
Ja musta, se on luvattu tyttärelle noin toissajouluksi.

Yksi syy, miksi aloitin blogin oli se, että jos julkaisen täällä kaikki aloitetut, en kehtaa jättää niitä niin helposti vetelehtämään. 
Vaikka... minun tekisi mieli aloittaa...no ainakin vielä yksi Still Light (yhden vanutti sisko piloille ja toisen ihan minä itse, kolmannessa ei vaan lankavalinta osunut oikein nappiin)...Nurmilintu hamppulangasta...Reflected Lines...Okapi...Arvingen...ja muutamakin ihan omassa päässä muhiva. Että paras olisi hoidella nuo alta pois.

                                                          Valmis!

Tuo kaulus nyt vaan mietityttää, mitä enemmän sitä tuijotan, sitä enemmän se näyttää Babarin Corneliuksen korvilta.

Malli tuli hatusta ja lankoina oli kolme eri vahvuista: BC-garnin meleerattu Lucca, Malabrigon Lace (molemmat merinoa) ja yksi jota ei enää varmaan edes ole olemassa, BC-garnin Alpaca Flame, jossa on paksumpia ja sitten erittäin ohuita kohtia. Asettuivat mukavassti toisiinsa.
Puikot 6.
Ihanan pehmeä tästä tuli, ja just sellanen vähän iso ja lurttana. 
Ja tein sellaisen itselleni oudon asian, että kirjoitin jopa silmukkamäärät ja muut muistiin.

Teen nyt tässä välissä vaan sellasen lärpäkkeen. En edes tiedä sen nimeä. Se on sellainen suorakaitale, jonka pitkien sivujen alut ommellaan vähän matkaa yhteen ja sillain siihen muodostuu hiha-aukot ja se muu osa laskeutuu selkään. Semmoisia näkee nyt joka puolellla, ja täytyyhän mun kokeilla.
Aloitin sen eilen Kerän neuletapaamisessa, ja se on itse asiassa melkein valmis. Ja sitten Mies tarvitsee ranteenlämmittimet ja Poika uuden pipon. 
Mutta sitten jatkan hihoja ;)

Norottelua

Silloin aikoinaan kun Noro-langat tulivat markkinoille, neuloin niitä niin
monissa väreissä, että jossain vaiheessa tuli olo, että tää näyttää niin norolta.
Mutta kun se langan materiaali on niin ylivertaisen ihana, että siihen on vaan himo!
Ratkaisuksi keksin sitten sovittaa värit sillain omalla kaavalla. Käsinkehrätty Noro, varsinkin Kyreon ja Silk Garden, on siitä hyvä, että kun se lanka on itsessään hieman vaihtelevaa paksuudeltaan, ja kierteisyys sellainen, että sen voi käsin katkaista niin, että neuloessa päät voi hyvin neuloa päällekäin ilman, että se näkyy valmiissa työssä.
Millään muulla langalla ei raitojen liukuvuus tule samanlaista ja sävytys on silkkaa säveltämisen riemua.
Nykyisin taitaa Noro olla niin out of season, ettei sitä juuri ole missään. Kyreonia mulla pitäisi olla jossain hallin uumenissa, mutta vaatii ihan oman projektinsa kaivaa se sieltä esille. Ehkä sitten joskus - joo.


                                       Valmistui se huivikin.

                                  
                                      Eikä siitä nyt pöllömpi tullut.

 Kyllä näitä värejä voi pitää. Ei jäänyt paljon jäljelle siitä pitkästä. Lapasiin ehkä.



                    Jostain kumman syystä mä rakastan laatikkopaitoja.
                                      Ne istuu mulle jotenkin.
                          Tässä harmaata norottelua boxiin pistettynä.

Tämä on tällainen
pikkuboxi,
varmuuden vuoksi vielä hieman viistettynä,
mahtuu pyllykin kyytiin.

Raidat on ihan selkeästi raitoja, mutta ei sitten kuitenkaan ihan selkeärajaisia, siinä on vaan jokin. 





                                 Ja sitten mun lempisävellys tätä nykyä:

Ja taas mä en ymmärrä näitä mun vehkeitä! Jostain syystä ainoa tallentunut kuva on nyt sitten tällainen.
Instagramissa (http://instagram.com/satamuuta) löytyy projektin alku, eli ne lankanyttyrät, sitten miten se lähti muotoutumaan ja sitten vielä kuva KOKONAISESTA.

Tässä on käytetty Noro SilkGardenLiteä ja harmaata kasmiria, jota mulla oli jäänyt muutama kerä. Se ei olisi yksin riittänyt mihinkään, paitsi pipoon, jota en siis halunnut. Ne langat vaan jotenkin halusivat tulla tällaiseksi ihanan pehmeäksi ja kotoisaksi takiksi. Mä vaan aloitin päässäni hailea aavistus jostain, mitä se voisi olla.
Ylhäältä alas-raglan, ainaoikein, kaksi kerrosta Noroa ja kaksi kasmiria vuorotellen.
Nappien tarinakin on juuri tälle räätälöity. Olin ostanut Kerästä erivärisiä päällystettyjä kookosnappeja ihan muut mielessä, mutta ne hävisivät jemmojen uumeniin, muuttivat huushollista toiseen, löytyivät, mutta hukkuivat taas. Kunnes löytyivät juuri oikean värisinä tähän takkiin.
Musta tää on ihana!

Valmista ja purkuun :)

Tää on niin tätä.
Se mistä oli määrä tulla jotain Wrapiganin tapaista valmistui ilman kommelluksia, nopeasti ja siitä tuli ihan sellainen kuin kuvasta katsoin,
mutta - en sitten tykännyt siitä päälläni. 

Tämähän on siis ihan kiva. Joo.
Mutta kun olin vartin pyörinyt peilin edessä yrittäen todistaa itselleni, että tämä on ihan kiva myös minun päälläni, eikä olo tuntunut millään lailla vakuuttuneelta, tuomio tuli - purkuun vaan saman tien.
Lanka on aivan liian ihana (ja kallis) jätettäväksi kaapin nurkkaan motivaatiovaatteeksi, syytönhän tämä on mun kroppaani.
Ja turha sanoa, että eikö siitä voisi tehdä hiukan leveämmän, lankaa ei ole enempää :D
Mutta onpahan todistusaineistoa: valmista tuli.







Mitäs aloin heppoisilla eväillä. Oikeastaan syy, miksi edes kuvittelin siitä voivan tulla jotain mielenkiintoista oli tämä seuraavissa kuvissa esiintyvä joskus ammoin myös naistenlehden kuvista inspiraationsa saanut hihahuivi. Siitä olen tykännyt ja myös päälläni pitänyt.
Tuossa Wrapiganissa on hihatsydeemi tehty samalla
tavalla. Onko se nyt mikään syy ruveta hommiin, että hihat on helppo tehdä, no näköjään!










Ja anteeksi kuvien kehnous, kamerasta loppui virta, enkä löydä laturia. Samaan syssyyn voin tunnustaa että sekä kuvaajan, että kuvausjärjestelijän taitoni eivät millään asteikolla vastaa intoani.

Tämä on ihana kieputella vaikka millä lailla.
Parhaimmillaan kyllä näin, että lyhyempi
puoli jää vapaasti roikkumaan ja pidempi
puoli huitaistaan yli olan.

Tämä on siis pitkä huivi, johon on sopivaan kohtaan
avattu hihan aukot ja niihin tietysti neulottu ne hihat.
Pidempi puoli yltää miltei maahan saakka.
Tein takakappaleen osuuden ja hihojen yläosat mustalla
ja muihin sitten tuli nuo värit, mitä sattui lankaa olemaan, luonnossa ei huono. Tämä on tehty Pirtin kehräämön karstavillasta. Joku aika karhean rouhea lanka on hyvä, että luomus pysyy hyvin päällä. Voisin kuvitella, että Tukuwool tai Isagerin Twinni esimerkiksi olisivat aikas hyviä.
Joskus mä teen vielä toisen, harmaan. Tai ruskean.
Ruskea nostaa nyt jotenkin päätään.