Joji-inspiration

- Oikastaanko tosta, onks tosta joku mennyt, mennääks tosta?
- Tästä on aika moni mennyt, mitä jos tulee vaan latu vastaan?
- Hei siinä on polku...
- Entä jos siellä tulee vaan latu vastaan, mä en halua rämpiä umpihangessa.
- Mennään tästä!

Ei. Ei tullut umpihankea, eikä latua. Päästiin nätisti Epilänharjun päälle ja aikanaan toista puolta alas ja oli muuten huomattavasti mukavampaa kävellä lumista metsäpolkua Lietsusta Hyhkyyn, kuin Paasikiven-Kekkosen linjan pakokaasuista viertä. <3Tampere kaikkine pikku juttuineen.

Tultiin siis kaverin kanssa meille penkomaan lankoja. 
Yhden laatikon pohjalta löytyi ihan valmis villapaita! Langat oli vaan päättelemättä. Kokeilin sitä päälle (muistelin tämänkin saaneen joskus purkutuomion, huhhuh) No ihan aina ei kannata heti purkaa. Se näytti nyt ihan hyvältä. Päättelin langat ja fiilistelin vähän aikaa paita päällä. Tuntui ja näytti edelleen hyvältä. Jess!


        Mallin on inspiroinut kuva Joji Locatellin Seacostista. Vähän sovellettuna.

Lankana on Katian Alpaca. Se on niin ihanan ihana. Ei sitä osaa edes sanoa, se täytyy kokea! Semmoinen just ihanan karvainen. Siinä on vaan jotenkin sellainen you know - oikea alpakan tuntu, ei sitä muuten osaa kuvata.

                                                    No Kerästähän sitä tätäkin herkkua saa!  

                                        Minun L-kokoiseeni meni lankaa 450g, eli 9 kerää.

                         
Tämä minun mallini on hieman harteikas. Se on joskus ollut enemmän niinkuin mies. Mutta määpä tein hälle tissit. Laitoin olkaimettomiin rintsikoihin reikäiset sukat ja puin ne hänelle. Täydestä menee.

Ja sitten eikun neulomaan, niin kauan kun vielä kerkiää. Oi tämä väliaikainen vapauden riemu!

Norottelua

Silloin aikoinaan kun Noro-langat tulivat markkinoille, neuloin niitä niin
monissa väreissä, että jossain vaiheessa tuli olo, että tää näyttää niin norolta.
Mutta kun se langan materiaali on niin ylivertaisen ihana, että siihen on vaan himo!
Ratkaisuksi keksin sitten sovittaa värit sillain omalla kaavalla. Käsinkehrätty Noro, varsinkin Kyreon ja Silk Garden, on siitä hyvä, että kun se lanka on itsessään hieman vaihtelevaa paksuudeltaan, ja kierteisyys sellainen, että sen voi käsin katkaista niin, että neuloessa päät voi hyvin neuloa päällekäin ilman, että se näkyy valmiissa työssä.
Millään muulla langalla ei raitojen liukuvuus tule samanlaista ja sävytys on silkkaa säveltämisen riemua.
Nykyisin taitaa Noro olla niin out of season, ettei sitä juuri ole missään. Kyreonia mulla pitäisi olla jossain hallin uumenissa, mutta vaatii ihan oman projektinsa kaivaa se sieltä esille. Ehkä sitten joskus - joo.


                                       Valmistui se huivikin.

                                  
                                      Eikä siitä nyt pöllömpi tullut.

 Kyllä näitä värejä voi pitää. Ei jäänyt paljon jäljelle siitä pitkästä. Lapasiin ehkä.



                    Jostain kumman syystä mä rakastan laatikkopaitoja.
                                      Ne istuu mulle jotenkin.
                          Tässä harmaata norottelua boxiin pistettynä.

Tämä on tällainen
pikkuboxi,
varmuuden vuoksi vielä hieman viistettynä,
mahtuu pyllykin kyytiin.

Raidat on ihan selkeästi raitoja, mutta ei sitten kuitenkaan ihan selkeärajaisia, siinä on vaan jokin. 





                                 Ja sitten mun lempisävellys tätä nykyä:

Ja taas mä en ymmärrä näitä mun vehkeitä! Jostain syystä ainoa tallentunut kuva on nyt sitten tällainen.
Instagramissa (http://instagram.com/satamuuta) löytyy projektin alku, eli ne lankanyttyrät, sitten miten se lähti muotoutumaan ja sitten vielä kuva KOKONAISESTA.

Tässä on käytetty Noro SilkGardenLiteä ja harmaata kasmiria, jota mulla oli jäänyt muutama kerä. Se ei olisi yksin riittänyt mihinkään, paitsi pipoon, jota en siis halunnut. Ne langat vaan jotenkin halusivat tulla tällaiseksi ihanan pehmeäksi ja kotoisaksi takiksi. Mä vaan aloitin päässäni hailea aavistus jostain, mitä se voisi olla.
Ylhäältä alas-raglan, ainaoikein, kaksi kerrosta Noroa ja kaksi kasmiria vuorotellen.
Nappien tarinakin on juuri tälle räätälöity. Olin ostanut Kerästä erivärisiä päällystettyjä kookosnappeja ihan muut mielessä, mutta ne hävisivät jemmojen uumeniin, muuttivat huushollista toiseen, löytyivät, mutta hukkuivat taas. Kunnes löytyivät juuri oikean värisinä tähän takkiin.
Musta tää on ihana!

Valmista ja purkuun :)

Tää on niin tätä.
Se mistä oli määrä tulla jotain Wrapiganin tapaista valmistui ilman kommelluksia, nopeasti ja siitä tuli ihan sellainen kuin kuvasta katsoin,
mutta - en sitten tykännyt siitä päälläni. 

Tämähän on siis ihan kiva. Joo.
Mutta kun olin vartin pyörinyt peilin edessä yrittäen todistaa itselleni, että tämä on ihan kiva myös minun päälläni, eikä olo tuntunut millään lailla vakuuttuneelta, tuomio tuli - purkuun vaan saman tien.
Lanka on aivan liian ihana (ja kallis) jätettäväksi kaapin nurkkaan motivaatiovaatteeksi, syytönhän tämä on mun kroppaani.
Ja turha sanoa, että eikö siitä voisi tehdä hiukan leveämmän, lankaa ei ole enempää :D
Mutta onpahan todistusaineistoa: valmista tuli.







Mitäs aloin heppoisilla eväillä. Oikeastaan syy, miksi edes kuvittelin siitä voivan tulla jotain mielenkiintoista oli tämä seuraavissa kuvissa esiintyvä joskus ammoin myös naistenlehden kuvista inspiraationsa saanut hihahuivi. Siitä olen tykännyt ja myös päälläni pitänyt.
Tuossa Wrapiganissa on hihatsydeemi tehty samalla
tavalla. Onko se nyt mikään syy ruveta hommiin, että hihat on helppo tehdä, no näköjään!










Ja anteeksi kuvien kehnous, kamerasta loppui virta, enkä löydä laturia. Samaan syssyyn voin tunnustaa että sekä kuvaajan, että kuvausjärjestelijän taitoni eivät millään asteikolla vastaa intoani.

Tämä on ihana kieputella vaikka millä lailla.
Parhaimmillaan kyllä näin, että lyhyempi
puoli jää vapaasti roikkumaan ja pidempi
puoli huitaistaan yli olan.

Tämä on siis pitkä huivi, johon on sopivaan kohtaan
avattu hihan aukot ja niihin tietysti neulottu ne hihat.
Pidempi puoli yltää miltei maahan saakka.
Tein takakappaleen osuuden ja hihojen yläosat mustalla
ja muihin sitten tuli nuo värit, mitä sattui lankaa olemaan, luonnossa ei huono. Tämä on tehty Pirtin kehräämön karstavillasta. Joku aika karhean rouhea lanka on hyvä, että luomus pysyy hyvin päällä. Voisin kuvitella, että Tukuwool tai Isagerin Twinni esimerkiksi olisivat aikas hyviä.
Joskus mä teen vielä toisen, harmaan. Tai ruskean.
Ruskea nostaa nyt jotenkin päätään.

Huiveja ja luentoja

Tyttäreni vaateajattelun varmaan ensimmäinen teesi on: pipoja ei voi koskaan olla liikaa.
Minäkin olisin pipoihminen. Minä tykkään pipoista. Mutta pipot eivät tykkää minusta.
Neulon innoissani jonkun ihanuuden, sovitan sitä, no joo - ja aikanaan tyttäreni antaa sille hyvän kodin.
Mutta huiveja ihmisellä täytyy olla, paljon, pursuavasti.
Mä en oikein tykkää mistään pitsihuivimeiningistä.
Vaikka netti on pullollaan mitä ihanampia malleja ja projekteja,
en vaan ole löytänyt vielä mieleistä mallikertaa.
Sellaista, missä ei ole juuri mitään, mutta on se jokin.
Mutta sileää raitaa, ainaoikeeta, pitkää, kolmiota ja tuubia, niitä tulee kuin tuutista.
Mä tykkään kokeilla sävyillä ja langoilla, materiaali merkitsee.
Ja kait silläkin on osuutensa, että sellaista on hyvä pistellä menemään lukiessa
(tai luennolla, herrajjesta, mä varmaan kiemurtelisin ja haukottelisin itseni hengiltä,
jos ei olisi sitä neulomista)

Lankana Malabrigo Lace, puikot 3.

Aloitin tämän tekemisen toissa neuletapaamisessa.
Siellä kun ei minun keskittymiskyvylläni neulota mitään,
mikä vaatii enemmän laskemista kuin joka toinen kerros.
Tänään oli luvassa kuusi tuntia luentoja vanhuspalvelulaista ja laatusuosituksesta.
Kaivoin kasan alta iloisen keltaisen alun ja pakkasin eväiden seuraksi kassiin.
Kilkuttelin sitten päivän menemään ja tuloksena oli että juuri sopivasti päivän päätteeksi mulla oli uusi huivi.

 Ja mun repulla uusi kaveri.
Kätevää. Ja taloudellista ajan käyttöä. Ja ihanaa!















Mä kutsun näitä luentohuiveiksi.

Kolmiohuivin perusohje: 
Aloitetaan yläreunan keskeltä, (ja tässä on siis kyseessä ainaoikein-huivi): Luo 2 s,
1.krs_2o,
2.krs_neulo 1.s sekä etu-että takareunasta, 2o, neulo viimeinen s sekä etu-että takareunasta,
3.krs_neulo krs o,
4.krs_1o, lisää 1s silmukoiden välisestä lenkistä kiertäen, 1o,(lisää silmukkamerkki,) 1o, lisää 1s silmukoiden välisestä lankalenkistä kiertäen,
5.krs_neulo krs o,
6.krs_1o, lisää 1s kuten edellä, 1o, lisää s, 2o, lisää s, 1o, lisää s, 1o,
7.krs_neulo krs o.
Jatka neuloen niin, että lisäät joka toisella kerroksella molemmissa reunoissa 1s (lankalenkistä kiertäen yhden silmukan päässä reunasta) ja 1s kahden keskisilmukan molemmilla puolilla. Siis 4s yhteensä per krs. Neulo kunnes huivi on sopivan kokoinen.
Päättele silmukat tarpeeksi löyhästi, ettei reuna kiristä.
Tämä on siitä ihana perusohje, että tätä voi käyttää millä langalla vaan, ohutta tai paksua, villaa, silkkiä, pellavaa ja hyvä tulee aina. Ja kokoa voi pähkäillä siinä neuloessaan. Tässä pikkuhuivissa oli silmukoita n. 340 kun päättelin sen. Kai se olisi hyvä pingottaa ja kostuttaa :)

Hieman toisenlaisen pinnan ja muodon saa, kun aloittaa alakärjestä luomalla 3s, neuloo ainaoikein ja lisää joka krs:n alussa 1s:n (neulo krs:n 1.s kahteen kertaan, eli etu-ja takareunasta.) Tässä toisessa ohuesta puuvillalangasta neulotussa luentohuivissa oli vähän päälle 400s kun päättelin sen. Virkkasin vielä huivin ympäri 3p samaan s:aan joka 3s -reunuksen.






Huomenna alkaa osaamisalan näyttötutkintoviikko, että saattaapi olla neulomiset vähemmällä.
Mutta loppusuora häämöttää, hyvä minä, kyllä mä tän tsemppaan!

Hullun hommia

Olen siinä suhteessa perfektionisti, että jos jokin neulomus ei ole ihan just sitä, miltä se pään sisällä näytti, puran vaikka isonkin työn aika herkästi. Pitkä kokemus on opettanut, että on turha säilöä kaappiin kulman kurtistumisia aiheuttavia tekeleitä, joita ei sitten tule kuitenkaan koskaan pidettyä, eikä kenellekään tarjottua.
Mutta että neuloo suoraan työstä seuraavaan - no, sekin onnistuu

Sain muutama päivä sitten valmiiksi piiitkän kaulahuivin, ja aika leveänkin. Tarkoituksena oli saattaa purkkiin kertyneet Noron pätkät järjelliseen muotoon. Neuloin ja neuloin, ihan kivalta näytti, tulee mukavan pitkä.
Pitkähän siitä tuli. Liian pitkä. Kaksi kertaa kaulan ympäri ja kunnon solmu. No kaulassa se näytti niin kuin olisin hulauttanut traktorin renkaan kaulaan. Liian massiivinen ja liian raskaan näköinen. Heitin eteisen koppaan odottamaan jotain, no, jotain. Eikä nuo väritkään näytä yhtään paremmilta kuin silloin kun ne on Noro-projektista epäsopivina pätkäisty pois.
Kaveri oli tehnyt sukkalankojen jämistä itselleen kolmiohuivin ja ajattelin, että haa! - mä teen toisenlaisen noropätkähuivin, näyttäisköhän paremmalta, sais aika ison. Vai tekisikö pienen ja jättäisi osan pitkästä huivista jäljelle. Aloin sitten neuloa suoraan huivista, että nään sitten miten se vähenee ja etenee (ja suoraan sanottuna niiden pätkien purkaminen ja keriminen ei oikein huvittanut).

Tota - ei tuo nyt vieläkään mitenkään minun väriseltäni näytä, mutta ei auta kun tehdä valmiiksi ja ratkaista jälleen, ovatko värit tasapainottuneet kun koko homma on valmis. Hullun hommaa.

Purin muuten aamupuuhina myös osan pitkään kelvottomien kopassa uinuneesta Lemminkäisestä neulotun raidallisen tunikan. Hommaa ei yhtään helpota se, että olin pessyt sen kuudessa kympissä ja venytellyt reilusti, että saisin aikaan kulahtaneen vaikutelman.

Mitähän vielä purkaisi, tällä moodilla saan paljon lisää lankaa...ainakin yksi ainaoikein- Silkbloomtakki on ihan kuilun reunalla.

Perussukan parhautta

On tullut neulottua sukkia langasta jos toisesta. No joo-laatua, hyvää, parempaa ja niin poispäin. Nyt löytyi kyllä paras jalkatuntuma tähän saakka

Eden Cottage BFL sock

Lanka on 100% BFL, 100g/ 400m. Mulla harmaudelleni uskollisena oli väri Steel. Puikkosuositus on alkaen 2,5, mutta mä neuloin 2,25 neliskanttisilla ja silti sain vetää aika tiukkaa linjaa. No mun käsiala onkin aika löysän letkeä.
Loin 64s ja sillä kokoon 40 tuli pohjepituiset sukat ja lankaa jäi vielä parikymmentä grammaa.
Olen nyt tepastanut nämä sukat jalassa viikon verran niin että sukat on käyneet kaupungilla muutaman kerran kenkien kaverina, eikä suurempaa nuhjaantumista ole näkyvissä. Sukat on jalassa yksinkertaisesti ihanan tuntuiset. Pitkäaikaiskestävyys selvinnee ajan myötä - ennemmin tai myöhemmin. 

Suosittelen lämpimästi tässä vaiheessa.
Kerässä näkyi olevan vielä muutama vyyhti BFL-silkkisekoitelankaa, tuo toinen vyyhti voisi saada raitakaverin ruosteenvärisestä. Tai sitten se päätyy paitaraidaksi. 

Tai hillottavaksi hyllyyn ihanat langat. Se on se hylly jota katse hipoo kaihoisasti hyväillen sävyjä, sormet juoksee tunnustellen unelmia. Ja mieli kutisee odotusta: jonain päivänä löytyy täydellinen malli...

Joo.

 

Kyllä määkin sitten. Alan jakaa elämän - onko neulominen elämän synonyymi- riemua ja tuskaa.
Olen saanut synnyinlahjana kyvyn välittömään innostumiseen, - joo! Joo! -yhdistettynä rajattomaan laiskuuteen, joo-o.
Vuosia takaraivossa pyörinyt ajatus blogista on tyssännyt aina siihen, että en kuitenkaan jaksa pitkään. No mitäs siitä, nautitaan niin kauan kuin sitä kestää, päivitellään silloin kun siltä tuntuu - yksinkertaista kun sen oivaltaa.
Ja sit mennään! Tai siis kohta, mä käyn eka kaupassa.

Kerään neuletapaamiseen...


Aloitin testata pari päivää sitten Isagerin Starlingia, mutta alpakka loppui kesken, eikä kuorma ollut vielä tullut, joten...

...onneksi oli varalangat mukana. 
Tästä pitäisi aikanaan kehkeytyä jotain Wrapiganin tapaista, 
lankana pitkään hilloamani ihana Blueface Leicester Eden Gottage Bowland Dk, katsotaan kuin käy.