Kaunis päivä tänään houkutteli maleksimaan ulkona.
Tulimme kaverin kanssa kaupungilta kävellen hieman koukaten.
Ensin ajauduimme Pyynikin näkötornille kahville. Oli muuten hyvät laskiaispullat.
Siitä jatkoimme harjua pitkin Pispalaan, joo ei nyt tällä kertaa kiivetty portaita pitkin.
Kiinnitimme pispalalaiseen lyhtypylvääseen kaverin uuden kodin etsimisilmoituksen.
Oli hyvä palvelu, nastat oli valmiina tolpassa.
Katselimme ympärillemme vähän sellaisella rähjäromanttisella otteella.
Mietimme missä talossa voisimme asua ja ne kaikkein karheimmat nousivat jostain syystä kärkeen.
Tiedä näitä ihmisen mielen liikkeitä.
Pispalan talot ovat suloisen sosiaalisella etäisyydellä toisistaan,
eli vähän liian liki kuitenkin - loppujen lopuksi.
Mutta mukava siellä on käppäillä.
Pispalan kirkon edustalla kadun varressa on valotaulu, jossa on aina joku ajoittain vaihtuva teksti.
Siellä kirkossa täytyy olla töissä joku, jolla on nokkela ajankohtaisiin puheenaiheisiin reagoiva tilannetaju ja ihana huumori.
Siinä on usein viitattu johonkin ajassa pyörivään aiheeseen. No on siinä se kirkon aspekti aina mukana, mutta jotenkin herkullisesti.
Huomasin tämän kerran kotimatkalla bussin ikkunasta. Ihan sekunnissa räjähti kaaliin tämän lauseen
koko moninaisten merkitysten paketti. Meinasin revetä. Hykertelin. Sitten alkoi keriytyä auki syvällisempiä ajatuskulkuja.
Ihan mieletön oivallus tämän tekijällä!
Tai ehkä sitä oikeastaan voisi pitää kotia jossain sisäpihan uumenissa....
... vaikka meditoiden lumiukon napaa.
Pysytään ehjinä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti