Karkkiralli

                                                     Mistäs tänään postataan?
                                                         No penkkareista!
                                                     Tasku täynnä karkkia.

                                               Siellä se meidän Mymmelikin kurkkii.

                                             Ja tässä muita uutisvuoden poimintoja:

   

                                       Toivottakaamme kaikille paljon älliä  <3

Kotimatka turistina

Kaunis päivä tänään houkutteli maleksimaan ulkona.
Tulimme kaverin kanssa kaupungilta kävellen hieman koukaten.

Ensin ajauduimme Pyynikin näkötornille kahville. Oli muuten hyvät laskiaispullat.
Siitä jatkoimme harjua pitkin Pispalaan, joo ei nyt tällä kertaa kiivetty portaita pitkin.

Kiinnitimme pispalalaiseen lyhtypylvääseen kaverin uuden kodin etsimisilmoituksen. 
Oli hyvä palvelu, nastat oli valmiina tolpassa.
Katselimme ympärillemme vähän sellaisella rähjäromanttisella otteella.
Mietimme missä talossa voisimme asua ja ne kaikkein karheimmat nousivat jostain syystä kärkeen.
Tiedä näitä ihmisen mielen liikkeitä.

Pispalan talot ovat suloisen sosiaalisella etäisyydellä toisistaan,
eli vähän liian liki kuitenkin -  loppujen lopuksi.
Mutta mukava siellä on käppäillä.

Pispalan kirkon edustalla kadun varressa on valotaulu, jossa on aina joku ajoittain vaihtuva teksti.

Siellä kirkossa täytyy olla töissä joku, jolla on nokkela ajankohtaisiin puheenaiheisiin reagoiva tilannetaju ja ihana huumori. 

Siinä on usein viitattu johonkin ajassa pyörivään aiheeseen. No on siinä se kirkon aspekti aina mukana, mutta jotenkin herkullisesti.

Huomasin tämän kerran kotimatkalla bussin ikkunasta. Ihan sekunnissa räjähti kaaliin tämän lauseen 

koko moninaisten merkitysten paketti. Meinasin revetä. Hykertelin. Sitten alkoi keriytyä auki syvällisempiä ajatuskulkuja.

Ihan mieletön oivallus tämän tekijällä! 

Tai ehkä sitä oikeastaan voisi pitää kotia jossain sisäpihan uumenissa....

... vaikka meditoiden lumiukon napaa.
Pysytään ehjinä :)

Pikku juttuja

Siunaa ja varjele! Siitä on tosiaan kohta viisikymmentä vuotta!
Minä pieni ekaluokkalainen. Piirustustunti.
En tiedä mistä olin omaksunut tavan rajata mustalla värillä kaikki piirustuksen jo väritetyt hahmot. Kaikki erikseen.
Ja silloin käytettiin Sakura-pastelleja, eli väri oli öljyisen pigmenttikylläinen.
No opettaja siihen aika äkkiä sitten ilmaisi mielipiteensä: mustalla ei saa rajata. Kiitos siitä.
Muistikuva välähti mieleen jostain uumenista kun katselin näitä ja lapasia ja sitä mitä mun pään suunnitteluosastolla par'aikaa muhii.
Mustia hihansuita ja helmoja, mustia reunoja huiveissa.
Ja mustia blokkeja siellä sun täällä.

                    Stillin helma on kovin pitkäveteistä työstettävää. Haluan siitä mekkopituisen.
                    Ei siinä auta edes viikon annos Gran Hotelia putkeen.
                    Välillä tulee vastustamaton hinku johonkin muuhun, uuteen, tietysti.
                    Janakkalan tuliaisina tuli taas tuotua materiaalia moninaisiin houkutuksiin.

                     Olen nyt edes yrittänyt hillitä sen verran,
                     että taltutan pahinta tuskaa sellaisilla pikku jutuilla.
                     Kämmekkäät oli pakko aloittaa eilen illalla kun alpakan jämiä oli pitkin lattiaa.
                     Ja tein ne saman tien loppuunkin. Ja yö oli jo pitkällä.


                     Heti nyt-kämmekkäät 
                     koko 7-8
                     Lankana Dropsin Alpaca, sukkapuikot 2,5
                     Menekki noin 60 m / 15g  per väri
                     Silmukoita 12 per puikko = 48
                     25 krs 2o2n-joustinta ja sitten 19 krs sileää oikeaa.
                     Vuorotellen 1 krs kumpaakin väriä.
                     Kiilapeukalo, lisäys joka 3.krs 8x niin, että lisäykset tulevat 1.puikon 1.s:n jälkeen
                     = yht. 17s peukaloa varten.
                     Ja kyllä, molemmissa samalla kohtaa (laiskuuttani).
                     Ohje oikeaoppiseen löytyy esim. täältä.
                     Kun ei ole mitään kärkikavennuksia, ne asettuvat oikein mukavasti molempiin käsiin.
                     Hieman saattaa herkimpiä häiritä, kun langanvaihtokohta tulee eri paikkaan kämmentä,
                     mutta luotan siihen, että ei se liikaa näy :D.
                     Kun lisätyt silmukat on poimittu apulangalle loin 1.puikon 1. s:n jälkeen 3 s,
                     yhdistin, neuloin 2 krs ja kavensin sitten silmukat pois,
                     (puikoilla on jälleen 48 s)
                     Sitten tuli vielä 15 krs raitaa ja 14 krs sileää mustalla ja loppuun 5 krs 2o2n-joustinta.
                     Peukalo tulee mustalla, yhteensä kolmelle puikolle poimitaan 8s per puikko = 24s.
                     Peukalossa samat 14 + 5 krs.
                     That's it. Tai no siis, päätellään silmukat tietysti.

                     Jo Janakkalassa ihanat langat tekivät samaa työtään.
                     Siellä syntyivät nämä opossuminkarvalapaset.
                     Nämäkin ovat mallia molemminkätinen.
                     Ja samat silmukat, 48 aloitussilmukkaa jne...
                     Teen kavennukset aina kun vaan voin sädekavennuksena,
                     ettei tarvitse passata peukalokiilaa eri kohtaan.
                     Ei se vaikeaa ole, mutta laiska luistaa aina kun voi.
                     Lankana ohut Kauri.
                     Ihana lanka, josta lisää tietoa linkin takana.

           

                      Tein elämäni ensimmäisen Rikke-pipon.
                      Vai pitäisikö sen olla pipa, Tampereella nääs.
                      (vasta muutaman vuoden ikäisenä tamperelaisena jaksan innostua näistä)
                      Langaksi valitsin Katian Cashmere.
                      Tää nyt on vähän tylsää, mutta sekin on lopetettu.
                      Mutta ei se mitenkään tunnultaan kauheasti eronnut jostain pehmeästä merinosta.
                      Vähän olen viivästellyt tämän liki kaikkien päässä keikkuvan ihanuuden neulomista,
                      koska pelkäsin, että tämä viimeinenkin toivo saada mulle sopiva pipo pettää karvaasti.
                   

                      Hei se oli hyvä!
                      Ja se sopii mun lempikaulahuivin kanssa.
                      Vaikka sen kanssa nyt sopii melkein mikä vaan, se on tehty niin monesta eri langasta.
                      Kaikki nämä pikku jutut sopivat yhteen.
                      Se on minulta jo melkoinen maltin osoitus.
                      Olen malttanut edes hetken ajatella ennen aloittamista.
       
                     Still Light!

Uusia alkuja ja neuleistuntoja

Notkuin pari päivää tyttären sohvan nurkassa.
Sen tietää, mitä siitä seurasi.
Sosiaalipoliittisia keskusteluja, joissa olimme kiihkeästi samaa mieltä.
Meidän se maailma on parannettava.


                                                            Ja neulomista. Ja uusia alkuja.

Olimme suorittaneet esivalmistelut huolella.
Lankavarasto oli katsastettu ja parhaat haalittu kasaan.
Muutamien tästä vois tehdä-arvelujen jälkeen ihanimmat olivat käsissä.
Tytär aloitti laatikkoneuleen vaaleasta Silke-Tweedistä ja minä... no, lähti sitten puikoille se Still Light, jälleen kerran.
Jos ennen olemme usein viljelleet ilmaisua: mä teen vaan tän kerroksen loppuun, tuli nyt lanseerattua uusi päivitetty versio: mä teen vaan tän kerän loppuun.
Oli oikeasti sen verran kiihkeä se langan imu, että ei vaan voinut lopettaa.
Olinhan minä ostanut Alku-toffeekarkkejakin (ihan vaan kuvausrekvisiitaksi), mutta enpä sitten kehdannut sitä ruttuista kasaa tyhjistä papereista kuvata :D

                     
                                                 Ja hyvää seuraa, meidän oma neulekerho.

Olin myös Miehen vieraana.
Meidän Janakkalan talo on sellaisella paikalla,  ettei siellä ole mitään katuvaloja.
Kävin joskus puolen yön jälkeen ulkona. Täysikuu valaisi niin, että olisi nähnyt vaikka neuloa.
Minua on aina jotenkin kiehtonut se, että entisaikoina kun matkaa taitettiin jalan tai hevospelillä, talviset pidemmät matkat pyrittiin ajoittamaan täyden kuun aikoihin. Silloin voi matkaa tehdä yölläkin, päivä kun talvella on kovin lyhyt.
Se täydenkuun valo lumisessa maisemassa on maaginen - on hämärää, ja näkee kuitenkin hyvin. Vaikka on se loppukesän täydenkuun valokin erilainen kuin tavallisen kesäyön.
Ja kohta on kesä. On on.

                                                       Tänään olen taas Tampereella.

            Tänään on lauantai ja Kerän neuletapaaminen oli ihana päätös tälle neuloisalle viikolle.

                               Palaan tuonnenpana kuvin vielä muutamiin valmistuneisiin.

                                                        Onnellista viikonloppua!

Hihasulkeiset

Minulla on niin pitkään narputtanut takaraivossa joku kummallinen ärsyttävä olio, että tarttis tehdä jotain noille juuttuneille hihoille, että kasasin oikein näkysälle nämä loukoistansa. Hihoja eri vaiheissaan. Joo.
Yksi jäi vielä kuvasta, unohtui.
Rupesin sitten hommiin. Arvatkaa aloitinko vanhimmasta? En tietenkään, se on roikkunut jo yli vuoden, kai se vähän vielä jaksaa. Aloitin nohevana siitä, joka on aloitettu viime viikolla.

Itse asiassa tuo vihreäkin valmistui jo. Siitä ei vaan ole vielä kuvaa. Hyvin menee. Harmaan päätin purkaa. Ja tuo sininen, hohhoijaa, se on se ylivuotinen.
Ja musta, se on luvattu tyttärelle noin toissajouluksi.

Yksi syy, miksi aloitin blogin oli se, että jos julkaisen täällä kaikki aloitetut, en kehtaa jättää niitä niin helposti vetelehtämään. 
Vaikka... minun tekisi mieli aloittaa...no ainakin vielä yksi Still Light (yhden vanutti sisko piloille ja toisen ihan minä itse, kolmannessa ei vaan lankavalinta osunut oikein nappiin)...Nurmilintu hamppulangasta...Reflected Lines...Okapi...Arvingen...ja muutamakin ihan omassa päässä muhiva. Että paras olisi hoidella nuo alta pois.

                                                          Valmis!

Tuo kaulus nyt vaan mietityttää, mitä enemmän sitä tuijotan, sitä enemmän se näyttää Babarin Corneliuksen korvilta.

Malli tuli hatusta ja lankoina oli kolme eri vahvuista: BC-garnin meleerattu Lucca, Malabrigon Lace (molemmat merinoa) ja yksi jota ei enää varmaan edes ole olemassa, BC-garnin Alpaca Flame, jossa on paksumpia ja sitten erittäin ohuita kohtia. Asettuivat mukavassti toisiinsa.
Puikot 6.
Ihanan pehmeä tästä tuli, ja just sellanen vähän iso ja lurttana. 
Ja tein sellaisen itselleni oudon asian, että kirjoitin jopa silmukkamäärät ja muut muistiin.

Teen nyt tässä välissä vaan sellasen lärpäkkeen. En edes tiedä sen nimeä. Se on sellainen suorakaitale, jonka pitkien sivujen alut ommellaan vähän matkaa yhteen ja sillain siihen muodostuu hiha-aukot ja se muu osa laskeutuu selkään. Semmoisia näkee nyt joka puolellla, ja täytyyhän mun kokeilla.
Aloitin sen eilen Kerän neuletapaamisessa, ja se on itse asiassa melkein valmis. Ja sitten Mies tarvitsee ranteenlämmittimet ja Poika uuden pipon. 
Mutta sitten jatkan hihoja ;)

Joji-inspiration

- Oikastaanko tosta, onks tosta joku mennyt, mennääks tosta?
- Tästä on aika moni mennyt, mitä jos tulee vaan latu vastaan?
- Hei siinä on polku...
- Entä jos siellä tulee vaan latu vastaan, mä en halua rämpiä umpihangessa.
- Mennään tästä!

Ei. Ei tullut umpihankea, eikä latua. Päästiin nätisti Epilänharjun päälle ja aikanaan toista puolta alas ja oli muuten huomattavasti mukavampaa kävellä lumista metsäpolkua Lietsusta Hyhkyyn, kuin Paasikiven-Kekkosen linjan pakokaasuista viertä. <3Tampere kaikkine pikku juttuineen.

Tultiin siis kaverin kanssa meille penkomaan lankoja. 
Yhden laatikon pohjalta löytyi ihan valmis villapaita! Langat oli vaan päättelemättä. Kokeilin sitä päälle (muistelin tämänkin saaneen joskus purkutuomion, huhhuh) No ihan aina ei kannata heti purkaa. Se näytti nyt ihan hyvältä. Päättelin langat ja fiilistelin vähän aikaa paita päällä. Tuntui ja näytti edelleen hyvältä. Jess!


        Mallin on inspiroinut kuva Joji Locatellin Seacostista. Vähän sovellettuna.

Lankana on Katian Alpaca. Se on niin ihanan ihana. Ei sitä osaa edes sanoa, se täytyy kokea! Semmoinen just ihanan karvainen. Siinä on vaan jotenkin sellainen you know - oikea alpakan tuntu, ei sitä muuten osaa kuvata.

                                                    No Kerästähän sitä tätäkin herkkua saa!  

                                        Minun L-kokoiseeni meni lankaa 450g, eli 9 kerää.

                         
Tämä minun mallini on hieman harteikas. Se on joskus ollut enemmän niinkuin mies. Mutta määpä tein hälle tissit. Laitoin olkaimettomiin rintsikoihin reikäiset sukat ja puin ne hänelle. Täydestä menee.

Ja sitten eikun neulomaan, niin kauan kun vielä kerkiää. Oi tämä väliaikainen vapauden riemu!

Norottelua

Silloin aikoinaan kun Noro-langat tulivat markkinoille, neuloin niitä niin
monissa väreissä, että jossain vaiheessa tuli olo, että tää näyttää niin norolta.
Mutta kun se langan materiaali on niin ylivertaisen ihana, että siihen on vaan himo!
Ratkaisuksi keksin sitten sovittaa värit sillain omalla kaavalla. Käsinkehrätty Noro, varsinkin Kyreon ja Silk Garden, on siitä hyvä, että kun se lanka on itsessään hieman vaihtelevaa paksuudeltaan, ja kierteisyys sellainen, että sen voi käsin katkaista niin, että neuloessa päät voi hyvin neuloa päällekäin ilman, että se näkyy valmiissa työssä.
Millään muulla langalla ei raitojen liukuvuus tule samanlaista ja sävytys on silkkaa säveltämisen riemua.
Nykyisin taitaa Noro olla niin out of season, ettei sitä juuri ole missään. Kyreonia mulla pitäisi olla jossain hallin uumenissa, mutta vaatii ihan oman projektinsa kaivaa se sieltä esille. Ehkä sitten joskus - joo.


                                       Valmistui se huivikin.

                                  
                                      Eikä siitä nyt pöllömpi tullut.

 Kyllä näitä värejä voi pitää. Ei jäänyt paljon jäljelle siitä pitkästä. Lapasiin ehkä.



                    Jostain kumman syystä mä rakastan laatikkopaitoja.
                                      Ne istuu mulle jotenkin.
                          Tässä harmaata norottelua boxiin pistettynä.

Tämä on tällainen
pikkuboxi,
varmuuden vuoksi vielä hieman viistettynä,
mahtuu pyllykin kyytiin.

Raidat on ihan selkeästi raitoja, mutta ei sitten kuitenkaan ihan selkeärajaisia, siinä on vaan jokin. 





                                 Ja sitten mun lempisävellys tätä nykyä:

Ja taas mä en ymmärrä näitä mun vehkeitä! Jostain syystä ainoa tallentunut kuva on nyt sitten tällainen.
Instagramissa (http://instagram.com/satamuuta) löytyy projektin alku, eli ne lankanyttyrät, sitten miten se lähti muotoutumaan ja sitten vielä kuva KOKONAISESTA.

Tässä on käytetty Noro SilkGardenLiteä ja harmaata kasmiria, jota mulla oli jäänyt muutama kerä. Se ei olisi yksin riittänyt mihinkään, paitsi pipoon, jota en siis halunnut. Ne langat vaan jotenkin halusivat tulla tällaiseksi ihanan pehmeäksi ja kotoisaksi takiksi. Mä vaan aloitin päässäni hailea aavistus jostain, mitä se voisi olla.
Ylhäältä alas-raglan, ainaoikein, kaksi kerrosta Noroa ja kaksi kasmiria vuorotellen.
Nappien tarinakin on juuri tälle räätälöity. Olin ostanut Kerästä erivärisiä päällystettyjä kookosnappeja ihan muut mielessä, mutta ne hävisivät jemmojen uumeniin, muuttivat huushollista toiseen, löytyivät, mutta hukkuivat taas. Kunnes löytyivät juuri oikean värisinä tähän takkiin.
Musta tää on ihana!